Tule välittämään jouluiloa!

Katso kaikki avoimet Postin joulutyöpaikat ja hae meille töihin! Tänäkin jouluna välitämme noin 7 miljoonaa paketillista jouluiloa ja 14 miljoonaa joulukorttitervehdystä kautta maan. Siksi saamme tarjota joulusesongin aikana työpaikan yli 1300 jouluntekijälle muun muassa jakelun, lajittelun ja asiakaspalvelun parissa ympäri Suomen.

Posti_1477_Final_Hires_workfile_final (1)(1)

 

Tartu tilaisuuteen ja tule meille töihin!

Jouluilon välittäjänä sinulla on loistava mahdollisuus hankkia arvokasta työkokemusta mielenkiintoisten tehtävien parissa. Joulusesongin työt sopivat erinomaisesti esimerkiksi lisäansiota kaipaaville opiskelijoille. Meillä pääset ilahduttamaan lähimmäisiä joulun alla olitpa sitten kokenut ammattilainen tai ensimmäistä urakokemustasi etsimässä!

Postilla jouluilon välittäminen alkaa jo loka-marraskuussa, ja kiireisintä aikaa ovat joulukuun illat. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tehdä työtä aamu- ja iltavuoroissa sekä joissain toimipisteissä myös viikonloppuina. Viikonloppu- ja iltavuoroista maksettavat lisät näkyvät mukavasti palkassa.  

 

 

Oletko sinä etsimämme henkilö?
Jouluntekijämme ovat tunnetusti huolellisia, vastuuntuntoisia, ripeitä sekä reippaalla ja positiivisella asenteella varustettuja. Lisäksi jouluntekijän tulee olla vähintään 18-vuotias. Katso kaikki avoimet Postin joulutyöpaikat ja hae meille töihin!

Postin joulutyöpaikat

Postin tytäryhtiössä Transvalissa voit työllistyä logistiikan erilaisiin työtehtäviin niin varastoille, terminaaleihin, tehtaisiin kuin tuotantotiloihin.

Transvalin avoimet työpaikat

#jouluntekijät #mepostilaiset #postionmunpesti

new-logot

Tutustu jouluntekijöiden työhön uratarinoiden kautta!

Anna Ukkonen

Reippahasti käypi askeleet, kun vuoden vilkkain sesonki koittaa Postin eri toimipisteissä. Postilla työskentelee tuhansia jouluntekijöitä lajittelun, jakelun ja kuljetuksen parissa ympäri Suomen varmistaen, että miljoonat joulutervehdykset ja paketit löytävät perille. Anna Ukkonen on yksi heistä. Anna työskentelee Helsingin Arabian noutopisteessä, joka on pakettien noutamiseen tarkoitettu pop-up piste.

lue koko tarina

Jutta Immonen

Joulukuussa 2020 joulusesonki on käynnissä vilkkaampana kuin koskaan. Joulukuun ensimmäisellä viikolla Postissa käsiteltiin kaikkien aikojen ennätysmäärä paketteja: 1,9 miljoonaa pakettia viikossa. Tämän on huomannut työssään myös Jutta Immonen, joka on yksi tuhansista Jouluntekijöistämme ympäri Suomen. Jouluntekijöiden tärkeä tehtävä on varmistaa, että miljoonat paketit ja joulukortit löytävät perille.

lue koko tarina

Benjamin Airava

Postissa eletään jälleen vuoden vilkkainta aikaa, kun miljoonat paketit ja joulukortit täytyy saada perille joulusesongin aikana. Onneksi meillä on talo täynnä reippaita jouluntekijöitä, joista yksi on Benjamin Airava. Benjamin tuli Postille kausityöntekijäksi joulusesongin kiireisiin asiakaspalvelutehtäviin.

lue koko tarina
Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden Postia!
Kaikki avoimet työpaikat