Postilaisten tarinat

Paula Nurmi

Henkilökohtainen avustaja

Elämänmakuista työtä - Paula Nurmii nauttii ihmisten auttamisesta ja tekee päivittäin työtä, joka helpottaa arkea ja kohentaa elämänlaatua. Pienestäkin avusta tulee suuri, kun sen ansiosta vaikkapa iäkäs pariskunta voi jatkaa kotona asumista.
Sastamala_Olli_Paula_Kerttu

Paula Nurmi työskentelee Postin Kotipalveluissa henkilökohtaisena avustajana, joka huolehtii asiakkaiden arjen sujumisesta. Henkilökohtaisen avustajan tehtäviin kuuluu esimerkiksi kotiaskareissa avustaminen ja apuvälineiden valinnassa ja käytössä opastaminen. Tavoitteena on, että Postin henkilökohtaiset avustajat ovat asiakkaalle läheinen tuki, johon on helppo turvautua tilanteessa kuin tilanteessa.

Tänään Paula on asiakkaidensa Kerttu ja Olli Simolan luona työkeikalla. Hän puuhailee keittiössä ja laittaa kahvin valumaan.

”Työ on monipuolista ja jokainen päivä on erilainen. Huolehdin pyykeistä, tiskaan, autan kaupassa ja lääkärillä käymisessä ja laitan ruokaa. Tärkeää on, että tulemme asiakkaan kanssa juttuun ja luotamme toisiimme”, Paula kertoo.

Simolat kuulivat mahdollisuudesta henkilökohtaiseen avustajaan Aivoliiton kurssilla. Kurssin johtaja oli ihmetellyt, miksi iäkkäällä pariskunnalla ei ole kotona apua. Hän auttoi selvittämään, mitä kunta voisi järjestää ja pian Simolat saivatkin päätöksen avusta.

Lastenkin huolta helpottaa, kun he tietävät, että Paula on auttamassa vanhempia joka arkipäivä. Pienikin apu voi tuntua suurelta, kun sujuvoittaa arkea ja lisää hyvinvointia.

”Kerran vaihdoin vanhaan gramofoniin neulan, jotta pääsimme kuuntelemaan Ollin levyjä. Olen myös ripustanut linnunpöntön puuhun ikkunan eteen. Isompien pyörien vaihtaminen rollaattoriin helpotti ulkoilua ja ovisilmän vaihtaminen suurempaan toi lisää turvallisuuden tunnetta”, Paula kertoo esimerkkejä yhdessä toteutetuista ideoista.

Pieni apu, isot vaikutukset

Henkilökohtaisen avun ja esteettömän kodin myötä Simolat voivat asua omassa kodissa. Sillä on iso vaikutus elämänlaatuun.

”Meidän ei tarvitse muuttaa palvelutaloon, kun Paula käy auttamassa ja huolehtii, että pärjäämme. Arvostamme avustajan pysyvyyttä. On todella hyvä, että kotipalveluihin panostetaan. Toivomme Postin Kotipalveluille niissä menestystä”, Olli ja Kerttu hymyilevät.

Tässä järjestelyssä kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Kerttu kuvailee Paulaa toiminnan ihmiseksi ja oikeaksi aarteeksi. Paula puolestaan tekee merkityksellistä työtä, josta nauttii. Koskaan ei harmita lähteä töihin, kun asiakkaat ovat mahtavia ja pääsee auttamaan apua tarvitsevia.

”Kun asiakkaat kiittelevät avusta, sanon, ettei tarvitse kiittää. Tämä on se homma, jota haluan tehdä”, Paula toteaa lopuksi.

Tutustu myös muiden tarinoihin

Henkilökohtainen avustaja Pirjo hyppäsi tuntemattomaan

Oli kaunis syksy, kun aloitin työt henkilökohtaisena avustajana. Halusin repäistä itseni irti edellisestä työstä, koska se aiheutti paljon stressiä. Olin miettinyt, minkälaista olisi olla henkilökohtaisena avustajana?

lue koko tarina

Katjan kotikäynneillä asiakas tulee nähdyksi

Vanhustyön asiantuntija, geronomi, Katja huolehtii, että jokainen saa elää kotonaan oman näköistään elämää. Silloin kun ollaan asiakkaan luona, hän tulee nähdyksi ja huomioiduksi. Asiakkaan kohtaamisessa on tärkeää huomioida hänen persoonansa.

lue koko tarina

Kotikuntoutus on tuonut Railille liikkumisen iloa ja toimintakykyä

Railin tuikkivat silmät ovat vastassa toiminta- ja fysioterapeutti Juusoa Posti Kotipalveluista. Juuso on kuntouttanut Railia maaliskuusta lähtien hänen kotonaan Vantaalla.

lue koko tarina
Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden Postia!
Kaikki avoimet työpaikat